SAUL vuoden miesurheilia KYMUV

Vuoden miesurheilija Kauko Kuningas, M65

16.11.2014

Suomen Aikuisurheiluliitto ry, SAUL, piti ensimmäisen syyskokouksen liiton uudella nimellä 15.11.2014 Salon lukion tiloissa. Päivään mahtuivat syyskokouksen lisäksi Nivelet, ravinto ja liikunta -seminaari sekä kauden parhaiden urheilijoiden palkitseminen.

Sääntömääräinen syyskokous hyväksyi SAUL:n ensimmäisen toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2015. Keskeisin asia SAUL:n tulevassa toiminnassa tulee olemaan aikuisliikuntaverkoston rakentaminen. SAUL ottaa aktiivisesti osaa jo meneillään oleviin Liikkujan polku -verkostoon ja Urheillen terveyttä seurassa -hankkeeseen.

Syyskokous valitsi hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle. Valituiksi tulivat Leena Kallunki Kajaanista, Timo Havu Kirkkonummelta, Raimo Koskela Turusta ja Arto Miikkulainen Riihimäeltä.

Terveysliikuntaseminaarissa Nivelet, ravinto ja liikunta fysioterapeutti Leena Kuoppala Tekonivelsairaala Coxa:sta luennoi lonkan ja polven nivelrikoista ja näihin liittyvästä fysioterapiasta. Ravintoasiantuntija Christer Sundqvist esitelmöi aiheesta Millaisella ravinnolla saadaan sulavampi liike.

Seminaarin jälkeen palkittiin vuoden parhaat urheilijat. Tämän vuoden palkittujen urheilijoiden valinnassa suurin paino asetettiin kevään Budapestin MM-hallikilpailuissa menestymiselle. Menestyminen kesän EM-kilpailuissa antoi myös lisänäyttöä samoin tulostaso kotimaan kilpailuissa.

Vuoden 2014 parhaimpina urheilijoina palkittiin seuraavat:

Vuoden miesurheilija Kauko Kuningas, M65

Vuoden naisurheilija Kirsti Siekkinen, N45

Pikajuoksija Petteri Soini, M50

Kestävyysjuoksija Kauko Kuningas, M65

Heittäjä Mika Loikkanen, M40

Hyppääjä Kristiina Jatkola, N45

Kävelijä Viljo Hyvölä, M85

Ottelija Kirsti Siekkinen, N45

Yllättäjä Marjatta Taipale, N75

Hiihtäjä Aino Berg, N55

Luistelija Eila Laapotti, N70